Pennun hankinta

Amerikancockerspanieli eli "jenkki" on hurmaava niin ulkomuodoltaan kuin sydämeltäänkin. Oikealuonteinen amerikancockeri on ikuinen lapsi, utelias, iloinen, leikkisä, kiltti ja melko vähähaukkuinen. Monet rakastavat vinkuleluja ja palloja vielä pitkälti yli kymmenvuotiaina. Se myös viihtyy lasten kanssa mainiosti, ja on kooltaankin sopiva. Jenkki haluaa olla perheensä kanssa. Se jaksaa ulkoilla kauankin, eikä ole kovinkaan vilunarka, mutta yksin se ei ulkona viihdy.
Jenkkipentuja syntyy nykyisin vuosittain vain 80 - 120. Tämä tarkoittaa sitä, että jos pennun väri ja sukupuoli ovat tärkeitä, sopivaa pentua saattaa joutua odottamaan kauankin. Kannattaakin ajoissa tutustua kasvattajiin. Koiranpennun ostaminen on parhaimmillaan paljon muutakin kuin kauppa; hyvältä kasvattajalta saat ohjeita ja apua vuosien varrella monessa tilanteessa. Yhteydenpito ei lopu vaan pikemminkin alkaa, kun kauppa on tehty! Omia kriteereitään on hyvä myös ajan kanssa tarkastaa. Kumpi lopulta on tärkeämpää, pennun väri vai se, millaiselta kasvattajalta tai millaisista vanhemmista se on?
Ostajan on hyvä olla tarkkana. Kaikki myytävät pennut eivät ole rekisteröityjä. Lisäksi monissa roduissa, myös jenkeissä, on viime aikoina noussut uusi ilmiö. Puhdasrotuisia, rekisteröityjä pentuja tuodaan lähes ammattimaisesti ulkomailta, usein Itä-Euroopasta, myytäväksi täällä eteenpäin. Usein tällaiset pennut ovat selvästi halvempia kuin Suomessa syntyneet pennut. Tällöin on tärkeää, että pennun myyjä tuo selvästi esille, että kyse on tuontipennusta eikä myy pentua omana kasvattinaan.
On myös hyvä pitää mielessä, että rekisteröinnillä tarkoitetaan Suomen Kennelliittoon rekisteröityä koiraa. Nykyään koirat on rekisteröitävä myös Ruokaviraston ylläpitämään koirarekisteriin. Se on kuitenkin viranomaisrekisteri, jonne tallennetaan tiedot koiran haltijasta. Rekisteröinti Ruokavirastoon ei kerro mitään koiran puhdasrotuisuudesta, terveystutkimuksista tai esimerkiksi siitä, onko narttua pennutettu liikaa. Nämä tiedot selviävät ainoastaan Kennelliiton KoiraNet-jalostustietojärjestelmästä.
On lukuisia hyviä syitä valita suomalainen pentu. Suomessa koirien kasvatus on tarkkaan valvottua ja säädeltyä. Sääntöjä ja suosituksia on monia ja vastuullinen kasvattaja noudattaakin Suomen Kennelliiton sääntöjä ja tekee parhaansa, jotta pennun elämän ensihetket olisivat otollisimmat.



