Aluetoiminta
Amerikancockerspanielit ry:ssä käynnistetään aluetoiminta useammalla eri paikkakunnalla kevään/kesän 2022 aikana!
Olemme saaneet useammalle eri paikkakunnalle aluetoiminnan vetäjän, joka auttaa järjestämään jenkkimäistä toimintaa omalle alueellensa. Tarkoituksena on järjestää esimerkiksi matalan osallistumiskynnyksen toimintaa kuten yhteislenkkejä, näyttelyharjoituksia jne. Muutamalla paikkakunnalla on jo suunnitteilla trimmauskurssit, joista tulee lisätietoa mahdollisimman pian. Toimintaa voidaan kehittää aina osallistujien innostuksen ja mielenkiinnonkohteiden pohjalta.
Aluetoimintaan liittyvistä tapahtumista tiedotetaan aina yhdistyksen kotisivuilla ja somekanavissa. Vetäjät voivat myös tehdä oman alueen väelle esimerkiksi omia Facebook/WhatsApp -ryhmiä, joista saa lisätietoa oman alueen vetäjältä.
Aluetoiminta: Yhteiskävely Lahdessa 15.6.2022
Lahden alaosaston ensimmäinen kävely järjestetään ke 15.6.2022 klo 17.30!
Kokoontuminen Merrasjärven uimarannan P-alueelta (Merrasojatie 1, 15240 Lahti).
Kävelyn pituus n.6km. Reitti kulkee pitkin Pesäkallion luontopolkuja/Merrasjärven ulkoilureittiä. Kävellään pitkin Merrasjärven ulkoilureittiä, käydään Takkulassa ja sieltä kävellään takaisin Merrasjärvelle.
Lähde rohkeasti mukaan alaosaston ensimmäiselle kävelylle. Suunnitellaan yhdessä samalla tulevaa toimintaa. :-)
Ilmoita tulostasi Tiinalle, niin osaan odotella teitä P-alueella.
https://www.lahdenseudunluonto.fi/pesakallio/
Tiedustelut Tiina, p. 050 3647560 / tiina.morri@maansiirtomorri.fi
Aluetoiminnan vetäjät paikkakunnittain:
Helsinki / PK-seutu
- Reija Hyvärinen / hyvarir@gmail.com
Jyväskylä
- Tiina Nättinen / tiina.nattinen@gmail.com
Kuopio
- Johanna Puolitaipale / veeneri@hotmail.com
Lahti
- Tiina Morri / tiina.morri@maansiirtomorri.fi
Lappeenranta
- Sarianna Salo-Lampinen / sarianna_salo@yahoo.com
Oulu
- Mimosa Kokko / kokkomimosa@gmail.com
Rovaniemi
- Eija Pahtakari / eija.pahtakari@gmail.com
Tampere
- Tarja Sillanaukee / tarja.sillanaukee@gmail.com
Turku
- Sanni Ala-Uotila / salauotila@gmail.com
Puuttuuko oma kaupunkisi listalta? Jos olet kiinnostunut ryhtymään oman paikkakunnan aluetoiminnan vetäjäksi, voit olla yhteydessä aluetoiminnan yhteyshenkilöön: Laura Pitkänen / laura.p.pitkanen@gmail.com